Image of Pilvi Torsti

LEHDISTÖTIEDOTE - Pilvi Torsti nimitetty uudeksi ETF:n johtajaksi

Tämä sivu on saatavilla myös seuraavilla kielillä

Euroopan parlamentti vahvistaa valtiotieteen tohtori Pilvi Torstin nimityksen Euroopan koulutussäätiön uudeksi johtajaksi

Torino, 13.3.2023 - Euroopan parlamentti on vahvistanut Pilvi Torstin nimityksen uudeksi johtajaksi Italian Torinossa sijaitsevaan EU-virastoon, Euroopan koulutussäätiöön (ETF), joka tukee EU:n naapurimaiden inhimillisen pääoman kehittämistä. Torsti on koulutuspolitiikan asiantuntija, jolla on laaja kokemus julkiselta ja akateemiselta sektorilta sekä kansalaisyhteiskunnasta.

Ennen nimittämistään Torsti toimi valtiosihteerinä kolmessa ministeriössä: Opetus- ja kulttuuriministeriössä 2013-2015, Työ- ja elinkeinoministeriössä sekä Liikenne- ja viestintäministeriössä 2019-2023. Vuosina 2017–2019 Pilvi Torsti toimi kansanedustajana ja eduskunnan sivistys- ja tulevaisuusvaliokuntien jäsenenä. Hän on valmistunut valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Torsti on yksi Mostarin United World Collegen perustajista Bosnia- Hertsegovinassa sekä yhdessä Helsingin yliopiston kanssa perustetun koulutusalan yrityksen Helsinki International Schoolsin (HEI Schools) perustajia. Hän on toiminut Helsingin yliopiston dosenttina vuodesta 2012 ja hänet valittiin yliopiston vuoden dosentiksi vuonna 2020. Torsti on julkaissut laajasti ja ollut viimeksi mukana kirjoittamassa artikkelisarjaa maailmanlaajuisesta koulutusvisiosta. Hän on ollut Eisenhower Fellowship -ohjelman jäsen vuodesta 2013 lähtien, mikä on edesauttanut hänen maailmanlaajuista ja vaikutusvaltaista verkostoitumista.

Euroopan komission Työllisyyden, sosiaaliasioiden ja osallisuuden pääjohtaja Joost Korte toivotti Pilvi Torstin nimityksen tervetulleeksi ja sanoi: "Pilvi Torstin nimitys ETF:n uudeksi johtajaksi tulee hyvin erikoisena vuonna - Euroopan osaamisen teemavuonna. Hän tuo arvokkaan kokemuksen tähän tärkeään tehtävään ja olen varma, että hän myötävaikuttaa merkittävästi ETFn työhön edistää osaamisen  kehittämistä EU:n naapurimaissa ja vahvistaa EU:n osaamisohjelmaa."

Pilvi Torsti vastasi nimitykseensä: "On suuri kunnia saada päästä työskentelemään ETF:n uutena johtajana. ETF kokoaa yhteen kaiken, mitä olen työelämässäni tehnyt viimeisen 25 vuoden aikana: tutkimuksen, koulutuksen, konkreettisen rauhanrakentamisen ja tulevaisuuteen suuntautuvan politiikan sekä osaamisen kehittämisen. Uskon, että koulutus on tehokkain tapa muuttaa maailmaa pitkällä aikavälillä. Odotan innostuksella mahdollisuutta tukea maita, joiden kanssa ETF työskentelee inhimillisen pääoman kehittämiseksi. Se on ajankohtaisempaa kuin koskaan niin Euroopan kuin koko maailman tulevaisuuden kannalta."

Nykyinen ETF:n virkaa toimittava johtaja Xavier Matheu lisäsi: "Olen iloinen voidessani esitellä teille kaikille ETF:n uuden johtajan Pilvi Torstin. Pilvi on tunnustettu ammattilainen, jolla on laaja tausta koulutuspolitiikassa Suomessa ja hän on ollut mukana mm. Bosnia-Hertsegovinan opetussektorilla 1990-luvulta lähtien. Hänen monipuolinen kokemuksensa globaalista koulutuksesta ja osaamisen kehittämisestä tekee hänestä ainutlaatuisen lisän tiimiimme. Pilvin energinen ja tavoitteellinen johtamistyyli sopii erinomaisesti viemään ETF:ää eteenpäin tulevaisuudessa. Toivotamme Pilvin tervetulleeksi uudeksi johtajaksi ja toivotamme hänelle menestystä tehtävässään.

Pilvi Torstin on tarkoitus aloittaa tehtävässään huhtikuun puolivälissä.

Taustaa: Euroopan koulutussäätiö on EU:n virasto, joka tukee Euroopan unionia ympäröiviä maita koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien uudistamisessa. Se tekee tällä hetkellä yhteistyötä 28 kumppanimaan kanssa, pääasiassa EU:n laajentumis- ja naapuruuspolitiikan puitteissa.

Lisää: Pilvi Torsti - Euroopan koulutussäätiö

Lisätietoja: Daria Santucci, strateginen viestintätiimi, +393669639638, daria.santucci@etf.europa.eu

Did you like this article? If you would like to be notified when new content like this is published, subscribe to receive our email alerts.